Tekstit

Intti tutuksi -kurssilaiset tutustumassa Niinisalon varuskuntaan

Kuva
Kurssi alkoi perjantai-iltana Niinisalon Upseerikerholla. Upseerikerholla meille pidettiin MPK:n luento, joka oli kattava ja mielenkiintoinen. Upseerikerholta lähdimme bussilla kohti yöpaikkaamme, joka sijaitsi Puolustusvoimien alueella metsässä. Majoituksessa saimme iltapalan, jonka jälkeen lähdimme hakemaan varusteita. Meille jaettiin paljon varusteita, omia vaatteita tai tavaroita ei olisi välttämättä tarvinnut lainkaan. Kun tulimme takaisin majoitukseen, ei meillä ollut enää paljoa aikaa, kun piti ruveta nukkumaan.  Aamulla herätys oli 6.30. Nopea aamupala, tavarat kasaan. Pakkasimme pienempään reppuun lauantain sekä sunnuntain tavarat. Puimme ensimmäistä kertaa päälle armeijan vaatteet ja siirryimme ulos seuraamaan, miten hätämajoitus tehdään. Sen jälkeen lähdimme taas bussilla matkaan. Menimme harjoittelemaan alkusammutusta, jossa jokainen sai vuorollaan käyttää käsisammutinta, sammutuspeitettä, sekä sammuttaa palavan ihmisen. Hytisimme kylmässä muutaman tunnin ja söimme myös lou

Lentopallokarnevaalit 20.12.

Kuva
Perinteeksi muodostuneet lentopallokarnevaalit vietettiin taas Palloiluhallilla innokkaiden joukkueiden taistellessa toisiaan vastaan mitä mielikuvituksellimissa asuissa. Tämän ponnistuksen jälkeen voi joululoma jo alkaa.

EU-virkamies lukiovierailulla

Kuva
Kankaanpäässä vieraillut Euroopan komission virkamies Jari Haapala yllätti osan Kankaanpään Yhteislyseon toisen vuoden opiskelijoista keskiviikkona 30.10. Ruotsin tunnin sijaan opiskelijat pääsivät Euroopan unionia käsittelevälle luennolle. Haapala oli saapunut lukiolle EU:n Back to School -hankkeen myötä. Hanke on koko EU:n laajuinen, ja sen tarkoituksena on saada EU-virkamiehet vierailemaan entisissä kouluissaan kertoen työstään. Myöskin Kankaanpään Yhteislyseosta valmistunut Haapala kertoi opiskelijoille, millaista hänen työnsä on sekä miten hän päätyi Kankaanpäästä Brysseliin nykyiseen työhönsä. Samalla opiskelijat saivat tietoa EU:sta muun muassa tietokilpailun muodossa. Vaikka luento pidettiinkin ruotsin tunnilla, Haapala totesi naurahtaen, että tuskin pystyisi pitämään esitelmänsä ruotsiksi. Hänen mukaansa se kuitenkin onnistuisi esimerkiksi ranskaksi, jota hän käyttää paljon työssään. Haapala korostikin kielten opiskelun merkitystä. Haapala kertoi myös EU:n tarjoamista opi

Uusien lukiolaisten päivä Hakoniemen leirikeskuksessa

Kuva
Lukion uudet ykköset - suuntana Hakoniemi  Uudet ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat taas saapuneet lukioon. Kaikki on uutta näille tulokkaille, joten jännitystä on vääjäämättä ilmassa. Jotta uusien opiskelijoiden olisi helpompi tutustua toisiinsa, Kankaanpään Yhteislyseon tutorit pitivät heille ryhmäytysiltapäivän Hakoniemen leirikeskuksessa keskiviikkona 28.8.   Päivä alkoi ryhmäytykseen osallistuvilla normaalisti lukujärjestyksen mukaan, mutta toiselta oppitunnilta päästiin syömään jo kello 11.00. Puolen tunnin kuluttua noustiinkin jo bussiin ja suunnattiin kohti Hakoniemeä. Perille päästyään kaikki ekaluokkalaiset jaettiin neljään ryhmään, jotka he saivat nimetä itse. Sen jälkeen heidät ohjattiin kiertämään tutorien pitämiä rasteja eri puolilla leirialuetta. Luvassa oli kaikenlaista ohjelmaa: leikkejä, joukkuepelejä, haasteita ja kisailua.  Jokaisella rastilla viivyttiin noin puoli tuntia, minkä jälkeen päärakennuksen ruokalassa tarjoiltiin pullaa ja mehua. Lopuksi t

Palkittuja

Kuva
Lukiomme yhteistilaisuudessa 9.10. urheilussa ansioituneita oppilaita palkittiin lahjakorteilla ja tavarapalkinnolla. Palkinnon saivat seuraavat oppilaat: Eero Hirvinen : U20 EM-kisat Ruotsissa Boråssa. Laji: 200 m ja 13. sija ajalla 21,47 s. Eero sai lahjakortin. Sami Siltakorpi : kenttäratsastuksen SM 2. Sami sai lahjakortin. Anni Hakasalo : jalkapallon B-tyttöjen SM 2 yhdistelmäjoukkueessa Pallo-Iirot Rauma, MuSa. Anni sai lahjakortin. Eeli Uusitalo: pesäpallon A-poikien SM 4. Kankaanpään Maila. Eeli palkittiin tavarapalkinnolla.

Lukiolaisia varuskunnassa

Kuva
Viidentoista lukiolaisen joukko lähti perjantaina 13.9. tutustumaan Niinisalon varuskuntaan viikonlopuksi. Kyseessä oli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämä Lukiolaisten tutustuminen puolustusvoimiin -kurssi. Kurssille osallistui ensisijaisesti Kankaanpään Yhteislyseon kolmannen ja toisen vuoden opiskelijoita.  Kurssin ohessa opiskelijat viettivät kaksi yötä varuskunnassa ja osallistuivat monipuoliseen toimintaan viikonlopun aikana. Ensimmäinen yö vietettiin kasarmilla, toinen maastossa puolijoukkueteltoissa.   Lukiolaiset kokoontuivat Niinisalon sotilaskodin pihassa, jossa kurssin varajohtaja Joni Huovinen otti heidät vastaan ja johdatti varusteiden noutoon. Jokainen opiskelija sai esimerkiksi varusmiehen maastopukuun kuuluvat vaatteet sekä kenttäpullon. Varusteiden noudon yhteydessä myös kurssinjohtaja Susanna Liesko esitteli itsensä lukiolaisille. Kurssin sisältö ohjelmista aikatauluihin oli hänen käsialaansa. Kurssinjohtaja Lieskon ja varajohtaja Huovisen lisäksi op

Nuku ulkona -yö

Kuva
Nuku yö ulkona -tapahtuma aktivoi lukion kakkosluokkalaisia.  Suomen Latu järjesti neljännen kerran Nuku yö ulkona -tapahtuman 31.8.2019. Tarkoituksena oli haastaa koko Suomi nukkumaan kyseinen yö ulkona esimerkiksi teltassa, laavulla tai vaikka kuusen alla. Kankaanpäässä tapahtuma pidettiin viidentienristeyksessä Metsähotellissa. Kankaanpään Yhteislyseon toisen vuoden opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua tapahtuman järjestämiseen teemaopintojen Geopark-kurssin yhteydessä. He pitivät viidentienristeyksessä erilaisia rasteja, kuten pulmatehtäviä, joita kaikenikäiset koittivat ratkaista. Opiskelijoilla oli myös mahdollisuus jäädä tapahtumaan yöksi. Teksti ja kuva: Soile Kiuru, 2A