Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Itsenäisyyspäiväjuhla

Kuva
Koulujen yhteinen itsenäisyysjuhla 5.12. vietettiin Kankaanpään Yhteislyseon ja Pohjanlinnan koulun yhteistä itsenäisyysjuhlaa. Tilaisuudessa nähtiin eri ikäluokkien esityksiä niin ala- ja yläasteelta kuin lukiostakin.     Tilaisuuden juonnosta huolehtivat lukion ja yläasteen opiskelijat Helmiina Lilja ja Roope Huttula. Juhlassa kuultiin useita musiikkiesityksiä. Lisäksi 6.-8.-luokkalaiset esittivät voimisteluesityksen ja Yhteislyseon opiskelija Akseli Veteläinen lausui runon. Tilaisuutta värittivät myös Eveliina Piispasen ja Saku Rajalan Suomi-aiheiset valokuvat ja 100visio-kilpailussa palkittu Inka Junnilan, Karita Ristimäen ja Veikka Vuorisen video. Lisäksi kaupunginjohtaja Mika Hatanpää piti puheen 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.     Itsenäisyysjuhlassa lakitettiin myös yksi Kankaanpään Yhteislyseosta ylioppilaaksi valmistunut opiskelija. Lakituksen yhteydessä kuultiin Yhteislyseon rehtorin Jukka-Tapio Laineen ja Josefiina Koivusen itsensä puhe.  

Suomi 100 vuotta - menestyjät

Kuva
Menestyjät palkittiin Helsingissä Keskiviikkona 15.11. pidettiin Helsingissä koko Suomen laajuisen 100visio-kilpailun menestyjien palkitsemistilaisuus. Kilpailussa tehtävänä oli laatia Suomelle uusi itsenäisyysjulistus sata vuotta eteenpäin. Kilpailutyön sai toteuttaa haluamallaan tavalla ja kilpailutöissä vilisi kaikenlaisia taiteen muotoja. Helsingissä palkittiin voittajajoukkue ja jaettiin kolme kunniamainintaa. Kilpailu oli satakuntaliiton järjestämä. Satakunnan raati sai antaa omat ehdotuksensa voittajasta ja kunniamaininnoista. He valitsivat 151 työn joukosta 21 ehdotusta ja loivat kyseisillä ehdotuksilla perustan valtakunnan raadin parhaiden töiden valinnalle. Lopullisen päätöksen voittajasta teki valtakunnan raati, joka koostui useiden eri alojen asiantuntijoista ja arvohenkilöistä, kuten rouva Jenni Haukiosta, joka toimi raadin puheenjohtjana ja ohjaaja Aki Louhimiehestä. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 151 työtä. Palkitsemistilaisuuden jälkeen menestyjät tukijoukkoineen pä

Päiväkirja matkalta ystävyyslukioon Saksaan

Kuva
                      Matkapäiväkirja Saksasta 7.10-14.10.2017 Lauantai 7.10 Bussimme starttasi koulun pihasta kello 3.30 kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentomme lähti kello 9.20 kohti Munchenia. Muncheniin päästyämme vastassa olivat isäntäperheemme. Lähdin isäntäperheeni matkaan ja ajoimme heidän kotiinsa, joka sijaitsi pienessä kylässä nimeltä Fahlenbach. Pääsimme Melanien kotiin, jossa ensimmäisenä minulle esiteltiin huoneeni, jossa yövyin tulevan viikon. Talon esittelyn jälkeen lähdimme kiertelemään heidän kotikyläänsä noin puolen tunnin ajaksi. Kun saavuimme takaisin kotiin, ruoka oli valmista ja oli aika syödä. Ruoan jälkeen lähdimme junalla takaisin kohti Munchenia. Munchenissä shoppailimme, kävimme syömässä ja katselimme nähtävyyksiä. Illalla kotiin palattuamme lähdimme vielä katsomaan Melanien ja hänen siskonsa kanssa miesten koripallo-ottelua Wolznachiin. Ottelun loputtua söimme iltapalaa ja menimme nukkumaan. Sunnuntai 8.10 Aamulla heräsimme 10 aikoihin

Yhteistilaisuus

Kuva
                              Yhteistilaisuus 17.10.2017                       Eri urheilulajeissa menestyneet palkittiin                        Tietoa naisten varusmiespalveluksesta

Sotaveteraaniliitto 60 vuotta

Kuva
Sotaveteraaniliitto 60 vuotta Suomen sotaveteraaniliiton edeltäjäyhteisö Rintamamiesten Asuntoliiton perustamisesta tuli kuluneeksi 60 vuotta perjantaina 29.9. Juhlavuoden kunniaksi sankarihaudoille laskettiin valtakunnallisesti seppele tasan kello 11. Yhteensä sankarihautoja on Suomessa 622.     Kankaanpään Yhteislyseosta seppeleenlaskuun osallistuivat toisen vuoden opiskelijat. Opiskelijoista Helmiina Lilja piti tilaisuudessa puheen. Paikalla oli myös veteraaneja sekä sotaveteraaniliiton jäseniä. 

Vaihto-oppilaiden haastattelu

Kuva
Kulttuurit sekaisin lukiossa Kankaanpään Yhteislyseo on tänä vuonna saanut kaksi vaihto-oppilasta. Sofia Orru’ on saapunut Suomeen Italiasta ja Rose Fortin on puolestaan kotoisin Kanadasta. He opiskelevat lukiossa koko lukuvuoden. He asuvat isäntäperheiden luona Orru’ Vihteljärvellä ja Fortin Karviassa. Fortin mainitsee, että merkittävin Suomen ja Kanadan välinen ero on sää, etenkin suuri sademäärä. Orru’ puolestaan kertoo, että Suomessa ollaan suvaitsevaisempia ja avoimempia verrattuna italialaisiin. Orru’ kuvailee Suomen ruuan olevan erilaista ja ihmettelee erityisesti maitotuotteiden monipuolisuutta. Hän vertaa Suomen monipuolisia maitotuotteita Italian monipuoliseen pastatarjontaan. Hän myös kertoo, ettei Italiassa tarjota lainkaan kouluruokaa, vaan oppilaat saattavat kesken koulupäivän mennä kukin omaan kotiinsa syömään aterian tai ottaa eväät mukaan. Molemmat ihastelevat Suomen luontoa, erityisesti metsiä ja järviä. Orru’ kertoo, ettei hänen kotikaupungissaan

Ykkösten ryhmäytymispäivä 25.8.2017

Kuva
 Ryhmäytymistä leikkien Kankaanpään Yhteislyseossa on pidetty koko päivän mittaisia ryhmäytyksiä ensimmäisen luokan opiskelijoille jo viiden vuoden ajan. Aiemmin ryhmäytykset olivat vain yhden oppitunnin mittaisia. Terveystiedon ja liikunnan opettaja Johanna Kurunmäki kertoo, että tavoitteena on saada uudet opiskelijat tutustumaan toisiinsa ja ryhmäytymään hyvässä hengessä. Tänä vuonna ensimmäisen luokan opiskelijat jaettiin viiteen ryhmään, joissa he kiersivät rastipisteitä sisällä ja ulkona. Rasteilla pelattiin erilaisia liikunnallisia pelejä ja leikittiin leikkejä. Päivän päätteeksi kaikki saivat jäätelön.     Päivästä olivat vastuussa toista luokkaa käyvät tutor-opiskelijat ja heitä ohjaava opettaja Johanna Kurunmäki. Tutor-opiskelijat Josefiina Varis ja Katri Junnila ovat sitä mieltä, että päivän suunnittelu oli melko helppoa. He myös kertovat, että suurin osa ensimmäisen luokan opiskelijoista osallistui toimintaan hyvällä mielellä, vaikka joukossa oli myös negatiivisesti

Hörhistäjän lakitus 28.4.

Kuva
Koko Kankaanpään Yhteislyseon väki kävi lakittamassa Hörhistäjän Leijonapuistossa perjantaina 28.4. Kankaanpään kaupunginpuutarhuri Ilpo Möttösen organisoima tilaisuus oli mukava piristys koulupäivään.

Uskonnonryhmä retkellä Turussa

Kuva
Toukokuisena torstaina 4.5. lähti lukiostamme bussilastillinen innokkaita uskonnonopiskelijoita Suomen vanhimpaan kaupunkiin Turkuun tutustumaan Turun Tuomiokirkon huikeaan menneisyyteen sekä juutalaiseen synagoogaan. Ensimmäisenä oli vuorossa tutustuminen Turun Yliopistoon, jossa entinen oppilaamme ja opettajamme, nykyinen tohtoriopiskelija Susanna Mäkinen kertoi oppilaille yliopisto-opinnoista. Sitten siirryimmekin pitkin akateemisia portaita yliopistolta alas kohti Tuomiokirkkkoa. Siellä meitä odotti inokas opas, joka osasi kertoa nuorille jännittäviä ja ennen kuulemattomia tarinoita muinaiselle hautausmaalle, Unikankareelle, pystytetystä kansallispyhäköstämme. Oppilaat kuntelivat kiinnostuneina kirkon lattian alla olevista hautakammioista ja kirkon rakentamisen eri vaiheista. Tulipa monelle yllätyksenä, että kirkossa sijaitseen entisen kuningattaren Kaarina Maununtyttären sarkofagikin. Kiinnostavan esityksen jälkeen siirryimme Juutalaiseen Synagogaan. Paikka oli aivan
Kuva
Opintoretki Berliiniin 20. - 23.4.2017 Torstai 20.4.2017 Lähdimme yöllä hieman ennen kello kolmea bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Matkalla tunnelma oli hyvin väsynyt ja hiljainen. Lentoasemalla olimme kuuden aikaan. Turvatarkastuksesta läpi päästyämme meillä oli hetki aikaa kierrellä kaupoissa ja lento lähti noin kahdeksalta. Kello oli paikallista aikaa vähän vaille yhdeksän, kun laskeuduimme Berliiniin. Ostimme lentoasemalta yhden vuorokauden julkisen liikenteen ryhmäliput. Menimme ensin vähän matkaa bussilla ja sitten vaihdoimme metroon. Veimme hotellimme tavarat säilöön ja lähdimme etsimään aamupalaa. Syötyämme lähdimme kävelemään läheiselle bussipysäkille, josta oli tarkoitus nousta bussiin, jonka reitillä on monia nähtävyyksiä. Matkan aikana näimme mm. Fernsehturm-televisiotornin, Berliinin tuomiokirkon sekä entistä Itä-Berliiniä. Kierroksen päätyttyä kello olikin jo hieman yli kaksi ja saimme hotellihuoneet. Huonejaon ja pienen levähdyksen jälkeen läh